Kevyt marjapaistos

Toisinaan on mukava tarjota vieraille jotain herkkuja kahvin kanssa. Joskin mielestäni meidän olisi hyvä opetella pois siitä ajattelusta, että näin on tehtävä. Ainakin itselleni vieraana ollessa jo pelkkä kahvikupponen on riittävä. Usein sitä jopa toivoo, ettei muuta edes olisi tarjolla! Kahviherkkujen tarjoaminen on suomalaisilla opittu tapa ja tästä tavasta on mahdollisuus myös opetella eroon! Meillä kotona ei tälläkään hetkellä löydy mitään "vierasvaroja", ei niin pakasteesta eikä kuivakaapistakaan. Jos tällaisia vierasvaroja olisi, ne päätyisivät mitä todennäköisimmin omiin suihin. Siksi jokaisen kannattaakin miettiä, onko vierasvarat syy vai tekosyy pitää herkkuja kaapissa.


Joskus on kuitenkin mukava leipoa jotain pientä, kun tietää vieraiden olevan tulossa. Tässä ohje kevyeen marjapaistokseen, jonka bongasin Myllyn paras -sivuilta Kaurapaistos -nimellä.



Ainekset:

4dl kaurahiutaleita
marjoja tai hedelmiä
3,5dl maitoa
1rkl sokeria
0,5tl suolaa
1tl vaniljasokeria


Valmistus:

Laita vuoan pohjalle puolet kaurahiutaleista. Laita päälle marjat tai pilkotut hedelmät. Laita loput kaurahiutaleet päälle. Sekoita maito, suola, sokeri ja vaniljasokeri. Kaada neste vuokaan hiutaleiden ja marjojen tai hedelmien päälle. Paista uunissa 200 asteessa noin 30 minuuttia tai kunnes paistos on päältä kauniin ruskea.  Tarjoa sellaisenaan tai vaniljakastikkeen tai -jäätelön kanssa.


Itse tein tämän paistoksen mustaviinimarjoista ja maku oli aika kirpsakka, mutta maukas! Voisin kuvitella mustikoista tai esimerkiksi omenoista tehtynä paistoksen olevan hiukan makeampi. Juurikin omenoista ajattelin tätä jatkossa kokeilla!




Kaisa

Kommentit

Suositut tekstit