Fiiliksiä ravintovalmentajaksi kouluttautumisen jälkeen

Kouluttauduin kesän ja syksy aikana Trainer4you:lla ravintovalmentajaksi. Ammattitaustaltani olen siis sekä sairaanhoitajan että terveydenhoitajan tutkinnot omaava. Kannattiko maksaa koulutuksesta? Mitä koulutuksesta jäi käteen ja mitkä ovat tulevaisuuden näkymät urallani?

Koulutus itsessään oli todella antoisa. Aiheet olivat toinen toistaan mielenkiintoisempia, mikä ei lienee ihme tällaiselle ruoka- ja terveysintoilijalle. Koulutuksen aikana minulle tuli paljon jo ennalta tiedossa olevan asian kertausta, mutta kokonaisuus pakettina jäsensi monia asioita oikeisiin mittasuhteisiin. Kokonaisuudessaan itselleni palasi mieleen se, että terveellinen syöminen on todellakin hyvin yksinkertaista. Meillä on Suomessa luotettavaa ja tutkittua tietoa sisältävät ravitsemussuositukset. Niistä kun ottaa avainlangan, pääsee jo pitkälle. Kalliita superfoodeja tai lisäravinteita terveellinen syöminen ei vaadi. Turhasta hifistelystä ei ole edes mitään hyötyä, jos unohdetaan ihan perusasiat, kuten syömisen säännöllisyys.

 
Kesällä mietiskelin tulevaa ja päädyin kouluttautumaan intohimon suuntaan. 

Koulutuksen aikana aloittelin työskentelyä kahden asiakkaan kanssa. Toinen näistä valmennussuhteista jatkuu edelleen. Olen tehnyt vielä ravintovalmennusta kevytyrittäjänä, tarkoittaen sitä, etten ole perustanut omaa toiminimeä. Vielä en ole juurikaan markkinoinut palvelujani. Asiakkaita on kuitenkin nyt syksyn mittaan ollut kaikkineensa vajaa kymmenkunta. Ravintovalmennus siis selvästi kiinnostaa ihmisiä! 

Koulutuksen miinuksena oli mielestäni se, että kaltaiselleni yrittäjyydestä täysin tietämättömälle koulutus ei anna oikein mitään eväitä jatkoon. Mikäli perustaisin oman yrityksen, täytyisi minun lähteä hakemaan osaamista yrittäjyyteen jostain muualta. Asiakkaiden hankkiminen, yrityksen perustaminen ja työtilojen hankkiminen kun eivät ole ihan pieniä juttuja. Fiilikseni ovatkin siis hieman ristiriitaiset. Näen, että ravintovalmennukselle olisi kysyntää ja oikein markkinoituna varmasti tulisin saamaan asiakkaita. Yrityksen perustaminen tämän hetkisillä tiedoillani tulisi kuitenkin olemaan melkoinen ponnistus! 

Päivittäinen toimeentulo on kuitenkin jostain hankittava. Yhtenä vaihtoehtoina olisi hypätä rohkeasti kohti hyvinvointialaa ja tehdä töitä tosissaan. Olen vielä lasten kanssa kotona ja siten saanut aloitella muutamien asiakaiden kanssa ilman suurempaa stressiä. Tulevaisuudessa mahdollisesti kokoaikatyössä käydessä ja lapsiperheen arkea pyörittäessä voisi toisen oheistyön tekeminen jäädä kuitenkin todella vähälle. Sen tien valitessani toivoisinkin pääseväni hyödyntämään koulutusta kokopäivätyön sisällä.


Välillä teen ajatusleikkiä ja mietin kouluttautuvani hyvinvointialalle lisää. Silloin suunta olisi selvä ja minun pitäisi nähdä itseni puskemassa oman työn eteen todella paljon lähivuosina.  Ei ole mitään järkeä maksaa kalliista koulutuksista, mikäli niitä ei saa hyötykäyttöön. Äkkiseltää tuntuisi että personal trainer + ravintovalmentaja koulutuksilla pääsisi työn ytimeen helpommin, myös hieman vähäisemmillä yrittäjyystaidoilla. Vai olenkohan ihan väärässä?

Tällä hetkellä koen koulutuksen suurimpana antina asiakkaideni oivallukset sekä heidän ruokavaliossa ja elämäntavoissa tapahtuneet muutokset. Mikä onkaan motivoivampaa, kuin oman työn tulosten näkeminen! Työn tulokset kun ovat juuri sitä mitä työltäni ja ammatiltani haen, terveyden edistämistä, tässä tapauksessa yksilötasolla! Koulutuksen maksupuolikaan ei harmita. Jo nyt ilman markkinointia olen hyvällä matkalla tienaamassa koulutukseen käytettyjä rahoja takaisin, joten aktiivisemmalla markkinoinnilla kulut olisi nopeasti tienattavissa.


Valmennuksen ja ylipäänsä työelämän suhteen kaipaisin nyt pääsyä työn ytimeen, kaipaisin kollegojen näkemistä ja yhteisöllisyyttä! Toivottavasti tuleva vuosi toisi kaikkea tätä!



Kaisa















Kommentit

Suositut tekstit