Ideoiden työstämistä

Kirjoittelin alkaneen vuoden suunnitelmista postauksessa Tervetuloa vuosi 2018!. Vuosi on tuomassa paljon uutta ja tulee olemaan melkoinen kehityksen vuosi. Tiedossa on niin kouluttautumista kuin uusia työjuttujakin! Eilen sitten alkoi vuoden ensimmäinen uusi juttu: Yrittäjyyden starttipaja. Olin hakenut Yrittäjyyden starttipajaan jo viime vuoden puolella. Mukaan pääsin esivalinnan ja haastattelun kautta. Tieto mukaan pääsystä tuli vain reilu viikko ennen koulutuksen alkua. Onneksi olimme osanneet ennakoida ja vastaanottaa myös pienemmälle lapselle osa-aikaisen päivähoidon tammikuun alusta.


Eilen ja tänään olen siis istunut koulutuksessa. Täytyy sanoa, että olen todella innoissani päästessäni mukaan tähän koulutukseen! Kouluttajat ovat todella ammattitaitoisia, tässä tapauksessa siis yritysmaailman kokeneita konkareita. Koulutuksen järjestää Esmo Oy.  Koulutuksen tarkoituksena on on madaltaa yritystoimintaan liittyviä riskejä osaamistason kohottamisen, sparrauksen, mentoroinnin ja konsultoinnin avulla. Koulutus koostuu niin lähiopetuksesta, etä- ja verkko-opinnoista kuin projekti- ja pajatyöskentelystäkin. Ihan huikeaa päästä hiomaan omaa liikeideaa kokeneiden konkareiden ja opiskelukavereiden kanssa!

Innokkuudesta huolimatta tai ehkä juuri siitä johtuen, parin koulutuspäivän jälkeen pää tuntuu olevan ihan solmussa! Pää on täynnä ideoita, haaveita, unelmia. Samalla sinne on päässyt kuitenkin myös epävarmuutta ja pelkoja. Itse haaveilen tulevaisuudessa työllistäväni itseni hyvinvointialan yrittäjänä, ravintovalmentajana ja personal trainerina. Mukaan haluan kuitenkin ehdottomasti saada tavalla tai toisella myös terveysalan korkeakoulututkintoni. Kokonaisvaltaisempien palveluiden avulla haluan erottua jo isoksi kasvaneesta personal trainer -alan massasta ja luoda jotain ihan omaa uutta juttua. Pää on täynnä ideoita, mutta tässä vaiheessa ne ovat vielä ideoita.




Yrittäjyyden starttipaja siis tulee olemaan paljon muutakin kuin konkreettista kouluttautumista. Näiden viikkojen aikana tulen kuluttamaan paljon paperia ja näppäimistöä, tehden muun muassa muistiinpanoja ja ajatuskarttoja. Pää raksuttaa jatkuvasti ja asioita täytyy järjestellä.


Yksi mahtava vinkki saatiinkin kouluttajilta:

"Asioiden jatkuvan vatvomisen sijaan ajatukset kannattaa konkreettisesti kirjoittaa ylös, vaikkapa vihkoon. Kun asiat on kunnolla työstänyt ja vihkon sulkenut, voi asiat päättäväisesti unohtaa. Alitajunta jää työstämään asioita, vaikka niitä ei enää aktiivisesti miettisikään. Myöhemmin, yön tai useamman päästä asiat sitten loksahtelevat paikoilleen kuin itsestään!"


Kuulostaako liian helpolta toimiakseen? Itse kyllä jollain tavalla uskon tähän ja tiedän tämän olevan totta. Juuri miettimisellä, pohtimisella, ajatuskarttojen tekemisellä ja asioiden kirjoittamisella olen päässyt tähän nykyiseen pisteeseen. Ilman aktiivista työstämistä en todellakaan olisi nyt edes harkitsemassa yrittäjyyttä. Meidän on oikeasti uskallettava unelmoida ISOSTI, jotta voidaan jotain saavuttaa! 


Ihanan inspiroivaa, mutta rentouttavaa viikonloppua :)

 <3:lla Kaisa

Kommentit

  1. Moikka Kaisa,
    Olipas positiivinen kirjoitus!
    Itsekin olen miettinyt omia haaveitani ja yrittäjyys kiinnostaa kovasti. Itsekin kaipaisin mentoria, jonka kanssa peilailla omia ajatuksia ja unelmia. Olisi kiva kuulla mihin suuntaan ajatukset ja ideat vievät sinua. Kerro sitten lisää, kun suunnitelmasi ovat kirkastuneet :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että positiivinen ja innostunut fiilis välittyi :)

      Tämä koulutus oli kyllä nyt todella paikallaan minulle. Yrittäjyyteen liittyviä asioita olen koittanut selvitellä ravintovalmentajaksi kouluttautumisen jälkeen syksystä lähtien, mutta yksin se on todella työlästä ja epäselvääkin!
      Suosittelen ehdottomasti katselemaan erilaisia koulutuksia aiheeseen liittyen, mikäli se on mahdollista :) Koulutuksia järjestää varmasti useammat koulutustahot ja esimerkiksi tämä Esmon järjestämä on täysin ilmainen (te-keskuksen kautta).
      Parasta on myös se, ettei mitään pakko yrityksen perustamiselle ole. Päin vastoin asioita voi nyt punnita kaikessa rauhassa oikean tiedon valossa :)

      Mukavaa viikonloppua!

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit