Viikonloppuruokaa: Ranskiksia ja mureketta

Ranskalaisia ja mureketta, ihanaa mättöruokaa vai sittenkin terveellistä viikonloppuruokaa? Riippuu paljon siitä, mistä tehdään ja miten tehdään. Tässä terveellinen versio näistä herkuista! Reseptit ovat omia versioitani. 




Broilerpinaattimureke


 400g Broilerin jauhelihaa
1 kananmuna
1dl kaurahiutaleita
1dl vettä
150g pakastepinaattia
1 tl suolaa
Basilikaa
Valkopippuria


Lisää vesi kaurahiutaleisiin ja anna hetki imeytyä. Sekoita joukkoon broilerin jauheliha kananmuna, sulatettu pakastepinaatti sekä mausteet. Sekoita tasaiseksi. Levitä pellille haluamaasi murekkeen muotoon. Paista 200 asteessa noin 45 minuttia. 

* Mikäli sulatettu pakastepinaatti on kovin kosteaa, ei vettä tarvitse välttämättä lisätä. Lisää silloin kaurahiutaleet suoraan seoksen joukkoon.


Ranskalaiset



Perunoita
Rypsiöljyä
Mausteita (esim. grillimaustetta)

Pese perunat, mutta älä kuori niitä. Leikkaa perunat ohuiksi suikaleiksi ja laita ne kulhoon. Lisää kulhoon öljy ja mausteet, sekoita. Asettele ranskalaiset pellille ja paista 225 asteessa noin 30 minuuttia. 

* Ranskalaisissa on runsaasti öljyä. Rypsiöljy on kuitenkin pehmeää rasvaa ja mainio lisä aterialle! Rasvaisten ranskalaisia syödessä en kuitenkaan lisää aterialle enää muita rasvoja, kuten siemeniä, muita öljyjä tai pähkinöitä. Rasvaiset ranskalaiset on siis todella jees syödä, kun ajattelee niiden rasvan aterian rasvaksi!  


 Mikä on sinun terveellinen viikonloppumättösi? 


<3:lla Kaisa 

Kommentit

Suositut tekstit