Jäikö stressi aurinkoon?

En ole hetkeen kirjoitellut blogia ja se johtunee osittain siitä, että olimme viikon lomamatkalla Turkissa. Päätin, että tuolla reissulla en mieti lainkaan työ- tai opiskelujuttuja enkä myöskään tätä blogia. Miten matka sitten sujui, onnistuinko oikeasti jättämään kaiken stressin kotimaahan?


Kirjoittelin aiemmin Kun stressi puskee päälle -postauksessa siitä, että tällä hetkellä minulla on elämässä stressaava vaihe menossa. Stressiä tänä keväänä ovat aiheuttaneet niin työkuviot, oman yrityksen perustaminen, opiskelut kuin ihmissuhdekuviotkin. Vähän kaikki elämän osa-alueet tuntuvat kerralla olevan rempallaan. Kaikesta stressistä johtuen minuun on tarttunut joka ikinen lasten sairastama flunssa ja flunssakierteen tiimoilta oma hyvinvointi on tuntunut rapistuvan vauhdilla. Huhtikuun lopulle varattu aurinkoloma onkin tuntunut koko talven ajan siltä jossain kaukana olevalta valopilkulta! Sitä on ajatellut, että viimeistään sitten kaikki helpottaa ja on hyvin. 

Muutama päivä ennen reissuun lähtöä alkoi taas flunssa kolkutella ovelle ja alkuloma menikin pienessä flunssassa. Loman keskivaiheilla itse aloin olla jo ihan hyvissä voinneissa ja jaksoin jopa lenkkeillä ja käydä hotellin ryhmäliikuntatunneilla. Oi sitä oloa, kun oikeasti virkeänä olin yksivuotiaan kanssa aamuseitsemältä vaunulenkkeilemässä! Sitä iloa ei tosin kauaa kestänyt, sillä jo pari päivää ennen kotiin lähtöä alkoi flunssa taas paheta ja kului särkylääkkeiden voimin. Nyt muutama eka päivä kotona onkin mennyt kovassa kuumeessa ja eilen jouduin aloittamaan antibioottikuurin. Edellisestä antibioottikuurista taitaakin olla aikaa muutama vuosi, joten näin kovat flunssat ovat sentään harvinaisia. 

Itse lomamatkahan oli kaikin puolin ihana ja mahtava! Turkissa oli huhtikuun lopulla lämmintä päivisin lähemmäs 30 astetta ja aurinko paistoi! Olimme laadukkaassa hotellissa puolihoidolla, joten normaalit kotihommat sai viikon ajaksi täysin unohtaa. Kävipä siivooja  putsaamassa huoneemmekin joka päivä. Turkki osoittautui matkakohteena paremmaksi, mitä osasin odottaa. Ihmiset olivat todella ystävällisiä ja erityisesti lapset huomioitiin paikassa kuin paikassa todella mahtavasti!




Ihanista puitteista huolimatta totuus iski reissussa päin naamaa: Kun oma elämä on todella juntturassa, ei sitä pääse pakoon edes lähtemällä aurinkolomalle. Tottakai työkuviot ja opiskelujutut eivät niin paljon mietityttäneet, kun olin päättänyt olla tekemättä niiden eteen mitään koko loman aikana. Puhelinkin oli suurimman osan ajasta hotellin tallelokerossa. Omia ajatuksia sitä ei kuitenkaan pääse pakoon ja elämän isto teemat mietityttivät edelleen, vaikka ei olisi halunnut niitä miettiä. Tällä kertaa stressi alkoi purkautumaan sairastelun muodossa. Myös odotukset matkan suhteen olivat todella korkealla. Kai sitä odotti, että kaikki olisi kertaheitolla hyvin lomalle lähtemisen jälkeen. Kun näin ei käynytkään, oli pettymys suuri.


Kaiken kaikkiaan aurinko ja lämpö tekivät tietysti todella hyvää. Oli myös ihanaa nähdä, kuinka lapset nauttivat matkasta! Myös maisemanvaihdos tekee aina hyvää ja sitä kautta saa omillekin ajatuksille uusia tuulia.





Nyt parantelua ja Suomen kesää odotellessa! 




<3:lla Kaisa

Kommentit

Suositut tekstit